pp522e1bcb.png
pp94bfb069.png
ppe2ee69a7.png
joylogob.jpg
pp52b37847.png
pp3354556a.png
pp10dcda0d.png
Tulokset
ppdafed4ed.png
Ryhmätanssikisasta Joensuussa 11.2. tuli mallikas tapahtuma. Tiukkoja ja näyttäviä kisoja käytiin  ja kaikissa sarjoissa nähtiin rytmikkäitä esityksiä.

Joukkueita oli mukana 30 ja tunnelmaa Carelia -salissa riitti, varsinkin kun esiintyjät tuttuun tapaan kannustivat muita, erityisesti tietysti oman seuransa muita ryhmiä.

Tuomaristoon kuului kaikkiaan yhdeksän eri henkilöä, Minna Närvä, Riikka Väkevä, Kaisa Kirjavainen, Laura Koistinen, Anna Kilpelä, Mari Väkevä, Arja Salmi, Tiina Ruuth ja Tuija Oinonen. Heistä Kirjavainen oli useimmissa kolmen ryhmissä, edustihan hän joensuulaisena liikunnanopettajana ja voimistelun sekä tanssin pitkäaikaisena asiantuntijana hyvin vankkaa osaamista.

Tuomarit vetivät sääntöjen mukaista linjaa ja jättivät kolme joukkuetta sijoittamatta sääntöihin sopimattoman musiikin tai diskoliikkeiden vuoksi. Tuomaritarkkailija Minna Närvä korostikin linjan tiukkuuden tärkeyttä lajin kehittämiseksi. Sijoittamatta jätetytkin saavat tuomareiden kirjalliset arvioinnit suorituksistaan.

Suurin osallistujajoukko oli Voikkaan Viestistä, jonka ryhmät myös menestyivät. Kilpailusta koostetaan kisadvd maaliskuun aikana kaikkien Joy Games -tapahtumien jälkeen.
RYHMÄTANSSIN AVOIMET TUL:N MESTARUUSKILPAILUT
JOENSUU 11.2.2006